FANDOM


Azula iskee salamalla.png

Azula iskee salaman kohti Kataraa Komeetan tehostaman Agni Kain aikaan.

Salaman luominen ja hallinta on tulentaitamisen alalaji, jossa tulentaitaja voi luoda salaman ja iskeä sen jotain kohti sormenpäistään. Salaman voi myös ottaa vastaan ja ohjata muualle.

Historia Muokkaa

Ainakin Satavuotisen sodan lopussa salaman tuottaminen oli hyvin harvinainen kyky, joka osatiin lähinnä Tulimaan aatelin sisäpiirin ja korkea-arvoisten upseerien keskuudessa. Ainoat, joiden nähtiin osaavan salaman teko, olivat prinsessa Azula, Iroh ja Tulen valtias Ozai.

Azulan nähtiin tekevän salama harjoitellessaan Lon ja Lin valvonnassa, ja toisen kerran kun hän taisteli veljensä prinssi Zukon kanssa. Zukokin halusi oppia salaman käytön, vaikka hänen henkinen tilansa esti häntä oppimasta taitoa kunnolla.

Ozai voimakkaana tulentaitajana kykeni luomaan voimakkaan salaman nopeasti, hallitsemaan sitä ja päättämään sen milloin tahtoi. Hänen nähtiin käyttävän salamaa Mustan auringon päivänä ja taistellessaan Avatar Aangia vastaan Sozinin komeetan aikaan.

Irohin mukaan salaman luomiseen tarvitaan rauhallinen mieli, mutta Azula kykeni silti jotenkin loihtimaan sellaisen hänen ja Zukon taistelussa, vaikka olikin epävakaa ja tulossa hulluksi.

70 vuotta myöhemmin salaman luominen tuli paljon tunnetummaksi kyvyksi, vaikkei se ollut vieläkään kovin yleinen. Sitä käytettiin myös tuottamaan sähköä Republic Cityyn, kun tulentaitajat iskivät yhtäaikaa salamalla virran tuottamiseen kaupungin teollisuusalueelle. Myös Mako ja Lightning Bolt Zolt ovat osoittaneet kykenevänsä erittäin nopeasti salaman luomiseen.

Ozai ja Mako ovat ainoat tulentaitajat, joiden on tiedetty kykenevän luomaan salaman molemmista käsistään yhtä aikaa.

Tiedettyjä käyttäjiä Muokkaa

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki