FANDOM


WaterTribeEmblem
Jäätikön henkien juhla

Jäätikön henkien juhlan tärkeä osa on suuri karnevaali.

Jäätikön henkien juhla (engl. Glacier Spirits Festival), tai Eteläisen vesiheimon juhla (engl. Southern Water Tribe Festival),[2] on Eteläisessä vesiheimossa juhlittu juhla, jonka juhliminen aloitettiin pohjoisen ja etelän välien vahvistamiseksi, sekä myös kansakunnan hengellisien yhteyksien ylläpitämiseksi. Heimon hengellisemmät jäsenet, kuten entinen päällikkö Unalaq, pitävät sitä yhtenä "pyhimmistä ajoista". Juhla päättyy talvipäivänseisauksen päivänä.

Historia Muokkaa

Kuusi kuukautta Taitamisen vastaisen vallankumouksen jälkeen, Avatar-tiimi, Tenzin ja hänen perheensä osallistuivat Jäätikön henkien juhlaan. Juhlan aikana Avatar Korra sai tietää sedältään henkien hyökkäyksistä laivoihin eteläisillä vesillä. Unalaqin vaadittua saada opettaa Korraa hengellisissä asioissa, tämän isä Tonraq kieltäytyi, sanoen, että vain Tenzin yksin opettaisi Korraa. Heidän keskustelunsa aikana Korra sai tietää, että oli ollut Tenzinin ja hänen isänsä päätös pitää hänet erossa muusta maailmasta, ei Aangin.

Yöllä Korran herätti ulvova Naga, joka varoitti häntä pimeästä hengestä. Pian henki hyökkäsi Korran kimppuun, ja vaikka Mako, Bolin, Tenzin ja Tonraq yrittivät kaikki auttaa häntä hengen kukistamisessa, he hävisivät. Unalaq tuli kuitenkin väliin ja rauhoitti hengen käyttämällä erikoistunutta parannustekniikkaa, häivyttäen hengen. Korra suostui Unalaqin oppilaaksi tämän näytettyä kykynsä, hyläten Tenzinin.

Tarkoitus Muokkaa

Tämän alunperin vakavan juhlan tarkoitus oli paastoaminen ja meditointi, jonka aikana heimonvanhimmat puhuivat henkien kanssa. Tästä johtuen henget tanssivat taivaalla luoden kauniita revontulia.

Vuoteen 171 jSk mennessä, juhla on muuttunut kevytmieliseksi karnevaaliksi, johon kuuluu pelejä ja kojuja. Juhla-alueella on ruokana hattaraa ja paukkumaissia.

Juhla-ateria pidetään Pohjoisen ja Eteläisen vesiheimon päällikön kunniaksi, jonka aikana eläinnäytöksiä ja muita huvituksia voidaan pitää. Vaikka juhla onkin alkuperältään Vesiheimosta, lukuisia juhlijoita myös muista maista osallistuu juhlallisuuksiin.

Esiintymiset Muokkaa

The Legend of KorraMuokkaa

Kirja 2: Henget (神靈)Muokkaa

Viitteet Muokkaa

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki