FANDOM


WaterTribeEmblem
Eteläinen henkiportaali
Etelänapa
Fyysiset tiedot
Sijainti

Maan eteläisin paikka

Hallinto
Asema

Hengellinen keskus

Ensiesiintyminen

"The Southern Lights"

Sijainti kartalla
Veden kartta
Marker

Etelänapa (engl. South Pole) on Maan eteläisin paikka ja Eteläisen vesiheimon hengellinen keskus. Etelänavan keskipisteessä on ikivanhan metsän ympäröimä henkiportaali, jonka Avatar Korra avasi talvipäivänseisauksen aikaan vuonna 171 jSk.

Historia Muokkaa

Päivää ennen vuoden 9829 eSk Harmonista lähentymistä, Wan, yhdessä Mulan ja Raavan kanssa, matkasi Etelänavalle mennäkseen henkimaailmaan ja taistellakseen Vaatua vastaan. Wanin ja Raavan voitettua taistelun, Wan katseli, kun henget lähtivät henkimaista portaalin läpi henkimaailmaan. Hänen sanottua hyvästit ystävälleen ai-ai -hengelle, hän sulki portaalin, estäen ihmisiä enää menemästä henkimaailmaan fyysisesti ja vapauttamasta Vaatua.

Huolimatta Pohjoisen vesiheimon avusta sisarheimonsa jälleenrakentamisessa, Eteläisen vesiheimon hengellinen puoli alkoi rappeutumaan Satavuotisen sodan jälkeen, aiheuttaen henkistä epätasapainoa Etelänavalla. Tästä johtuen pimeät henget alkoivat raivoamaan Ikimyrskyssä ja lopettivat tanssinsa revontulissa. Jää peitti metsän ja sen mukana henkiportaalin.

Vuonna 171 jSk pimeiden henkien hyökkäyksen Jäätikön henkien juhlassa jälkeen, Avatar Korran, Unalaqin, Tonraqin, Makon, Bolinin, Desnan ja Eskan muodostama retkikunta matkasi etelänavalle aikomuksenaan rauhoittaa henget. Vaikka ryhmä joutuikin muutamien pimeiden henkien hyökkäyksen kohteeksi, Korra onnistui avaamaan eteläisen henkiportaalin, palauttaen tasapainon etelään. Ikimyrsky päättyi ja revontulet palasivat taivaalle.

Vesiheimojen sisällissodan puhjettua, Unalaqin joukot leiriytyivät Etelänavalle estääkseen Eteläisen vesiheimon kapinallisia pääsemästä portaalin luo.

Harmonista lähentymistä edeltävänä päivänä, Mako, Bolin ja Asami aiheuttivat hävitystä leiriin kaksitasosta käsin harhautukseksi, kun Korra, Bumi, Kya ja Tenzin yrittivät päästä henkiportaalille Oogin selässä. Yritys kuitenkin epäonnistui, ja heidät kaikki, Bumia lukuuottamatta, vangittiin. Epähuomiossa Bumi onnistui tuhoamaan koko leirin mechantankilla, vapauttaen samalla muut. Sitten he kaikki lähtivät henkiportaalille.

Estääkseen Unalaqia yhdistymästä Vaatun kanssa, Korra lähetti hänet pois henkimaailmasta ja pyysi Makoa ja Bolinia pitämään hänet ulkona. Veljekset palasivat fyysiseen maailman, missä he vartioivat henkimaailman sisäänkäyntiä. Desna ja Eska kuitenkin kukistivat heidät, ja Unalaq meni takaisin henkimaailmaan. Bolin ja Mako onnistuivat pääsemään pakoon kaksosilta ja juoksivat portaaliin, Desnan ja Eskan tullessa heidän vanavedessään.

Unalaqin yhdistyttyä Vaatun kanssa Pimeäksi Avatariksi, Korra ja Unalaq lähtivät henkimaailmasta ja jatkoivat taistelua etelänavalla. Siellä Unalaq onnistui kukistamaan Korran ja repimään Raavan hänen ruumiistaan, tuhoten valon hengen. Mako ja Bolin tulivat pian Korran avuksi, mutta Unalaq kukisti heidät pian. Sitten Unalaq kasvoi valtaviin mittoihin ja kosketti henkitulia siirtyäkseen Republic Cityyn. Myöhemmin Bumi, Kya ja Tenzin löysivät taitajakolmikon ja veivät heidät takaisin henkimaailmaan.

Trivia Muokkaa

  • Oikean maailman Etelämantereelta otettuja kuvia käytettiin Etelänavan suunnittelussa.

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki